Viiden pennin Narkissos

On kai mahdotonta sanoa,
sinua rakastan.
En itseäni tietenkään.
Myrskyyn aurinko vaipuu,
tajuton muisto
kaipuusta jää mieleen.
Polku lavea kapenee,
sanaton sielu
eksyessä parkaisee.
Pyhempi ykseys päässäni,
kyyneleet
ja katajanmarjat katkeruutta karkaisee.

Järvi toistaa kuvani,
on viiden pennin Narkissos taas,
palannut virkavapaudestaan.
Ei virka mitään,
itseänsä katsoo vaan.

Naamiasten tähti,
linnan orgioiden
ja pelien halpojen.
Lähti isäntä juhlistaan
niin kuin laivasta
pakoon, kapteeni kuolemaa.
Edessä mestauslaivan vieressä
elämään tuomitun
viimeiset iltateet.
Paratiisin porttien takana,
metsän peikot
ja raivoraittiit sunnunaiperkeleet.

Järvi toistaa kuvani
on viiden pennin Narkissos taas
palannut virkavapudestaan.
Ei virka mitään,
itseänsä katsoo vain.