Pohja

Pohjaan asti, aikamiestä, pitkin johdattaa latuja.
Vaihtuu hetkeen elon henki, minne matka minua vie?
Käyden kautta kaiken kiusan, nuoran, tätä pienemmän kutoman.
Leikkaa päivän viime hetken, eikä aamulla muistoina elä
eilisen unhola.

Luokseni vieraat hiipii.
Luonani luopuneiden talo
niin kuin teltta terhenessä.
Pohjalta ei voi pudota syvempään.

Elävänä?
Kun istun täällä ja hengitän, tiedän, ei kukaan minua etsi.
Kuolevana?
Kun lepään täällä aikani jälkeen, ovat kaikki kuin tuttujani.
Elävänä?
Olen käynyt sen tumman polun, jonka varsilla vankilat kasvaa.
Kuolevana?
Olen juonut sen kumman ilon, joka aamulla kävelee vastaan.
Elävänä?
Olen nähnyt ne tulevat haavat, jotka parkua tutuille tuottaa.
Kuolevana?
Olen kironnut illan, joka murheeseen aina lisää juottaa.

Luokseni vieraat hiipii.
Luonani luopuneiden talo
niin kuin teltta terhenessä.
Pohjalta ei voi pudota syvempään.
Pohjalta syvempään!

Kaivan luilla vihlovilla aina tätä ikuista sarkaa;
se on oja kaaduttavaksi, jonka yli eloni juoksen.
Kaivan luilla huutavilla kuin elo ilosta laulaa.

Pohjalta ei voi pudota!
Pohjalta kukaan ei putoa!