Sanansaattaja

Mitä ennen olin joskus kerran kautta aikojen
Läpi pettymysten metsäin sama melkein ikuinen
Nyt on mennyt laonnut ja tuuliin karistautunut
Puristunut tyhjiin rauennut ja mennyt menojaan

Lähemmäksi salaisuutta lähemmäksi totuutta
Lähemmäksi maailmalta salattua sydäntä
Luulin tekeväni matkaa avainnippu kädessäni
Väärät oli avaimet ja portti toisaalla

Silti enpä osaa enpä taida vielä luovuttaa
Etsiminen kaipaus saa ravinnoksi riittää
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään

Tasangolla jollain ajatuksin hedelmättömin
Pinnistellen raunioilla vettä jos vain löytäisin
Hengen jonka tiedän luotan yhä jossain elävän
Kangastuksen edes jonka luokse turvaan paeta

Ihoon oli kirjoitettu näkymätön raamattu
Lukea en osaa enkä tulkita sen merkintöjä
Joku ehkä kulkenut on loppuun polun toivion
Ristyksiin ripotellut laulut jotka totta on